Blogikirjoitus

Enemmän kuin työtä

December 21, 2023

Olen 17-vuotias Gubbe-avustaja Vaasasta. Olen toiminut Gubbe-avustajana jo pidemmän aikaa ja se on ehdottomasti palkitsevinta työtä, mitä olen tehnyt. Jaan tässä hieman ajatuksiani gubbeilusta ja etenkin siitä, millaista se on näin opiskelijan silmin.

Aloitin gubbeilun 16-vuotiaana. Kuulin Gubbe -yrityksestä ystävältäni, jonka ansiosta kiinnostuin yrityksen toiminnasta ja päätin hakea mukaan. Silloin en vielä tiennyt, mitä odottaa. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, olen enemmän kuin kiitollinen ystävälleni, joka kertoi minulle Gubbesta, ja itselleni siitä, että otin härkää sarvista ja hain vaikka minua jännitti mukaan. Kun sain ensimmäisen Gubbe asiakkaani ja oli ensimmäisen tapaamisen aika, innolla odotin, mitä se toisi tullessaan. Tapaamisella tutustuimme asiakkaan kanssa toisiimme ja jo tuolloin keskustelumme sujui ja tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jo paljon kauemmin. Tapaamisistamme on tullut viikkoni kohokohta ja osa arkeani. Gubbeilu ei tunnu työltä, se on jotain enemmän. Kun menen tapaamiselle en ajattele ”Nyt menen töihin”. Tapaamiset tuntuvat siltä, kuin menisin kylään ystäväni luo, ja sitä tämä työ on. Minulla ja asiakkaallani on reilusti yli seitsemänkymmentä vuotta ikäeroa, mutta ystävyys ei ikää katso.

Gubbeilu tuo mukanaan vastuuta. Gubbe-avustajana toimiminen tarkoittaa sitä, että minun on itse otettava vastuu käyntien järjestyksestä, toteutumisesta, kuin myös siitä, että ne ovat sisällöltään sitä mistä asiakas on maksanut. Mahdollisuus järjestää itse käynnit ovat gubbeilun toimimisen kannalta hyvin tärkeää. Jotta kaikki sujuu niin kuin pitää, on olennaista, että minulla ja asiakkaalla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa käyntien ajankohtaa ja opiskelijana pidän työn joustavuutta hyvin tärkeänä. Sovimme käynnit asiakkaan kanssa aina tapaamisiemme yhteydessä ja olemme kuulolla, jos ajankohtaan tulee tehdä muutoksia. Olemme yhteydessä toisiimme puhelimen välityksellä ja välillä siinä samalla vaihdamme kuulumiset. On ihanaa kuulla, miten asiakkaan päivä on mennyt ja kuinka hän voi, se piristää aina päivääni.  

Gubbe-avustajana olen myös kevytyrittäjä. Minulla on siis omat asiakkaat ja tällä hetkellä niitä on yksi. Käyntien järjestäminen on kevytyrittäjänä minun tehtäväni ja jotta Gubbe tietää niiden toteutumisesta, täytän aina käynnin jälkeen lomakkeen käynnin kulusta. Kevytyrittäjyys on mielestäni tärkeä osa Gubben arvoja ja tapaa tehdä työtä. Ilman Gubbe-avustajien toimimista kevytyrittäjinä, palvelu ei toimisi nykyisellä tavallaan. Kevytyrittäjyys antaa myös etenkin nuorille avustajille mahdollisuuden ottaa vastuuta ja saada kokemuksen siitä, että pystyy toimimaan itsenäisesti, mitä pidän hyvin tärkeänä.  

Kevytyrittäjyys on myös tärkeä osa Gubben tapaa toimia trendikkäästi. Gubben ajan hermolla oleminen on yksi syistä, miksi lähdin mukaan toimintaan. Se rikkoo stereotypioita ja oletuksia, mitä ikäihmisten hoitoon ja kyseiseen alaan liittyy. Gubben trendikkyys näkyy, sen markkinoinnissa, tavoissa toteuttaa työtä ja nuoressa henkilökunnassa eli itse Gubbe-avustajissa. Pidän siitä, että se on ajan tasalla ja mukautuu maailmaan, jossa elämme. On hienoa, että nuorille annetaan mahdollisuus osallistua Gubben toimintaan.  

Olen ajan mittaan ruvennut ymmärtämään, kuinka tärkeää työtä Gubbe ja Gubbe-avustajat yhdessä tekevät. Se, että käytän viikosta muutaman tunnin asiakkaani luona käymiseen, on tuonut myös minun elämääni ja arkeeni erilaista syvempää merkitystä. On sanoin kuvaamattoman hienoa olla mukana Gubben toiminnassa.

Gubbe on tutkitusti vaikuttava hoivapalvelu, joka tarjoaa säännölliset hoivapalvelut ikäihmisille. Olemme sosiaalihuoltolain mukaisen tukipalvelun tuottaja koko Suomessa. Gubben palvelusta hyötyy jokainen ikäihminen – iästä ja kunnosta riippumatta. Kiireetöntä hoivaa aina tutulta Gubbe-avustajalta, kotiin tai palvelutaloihin.
*Tutustu Gubben vaikuttavuustutkimuksiin täältä!
‍Asiakaspalvelumme aukioloajat:‍
‍8-16 (ma-pe)

asiakaspalvelu@gubbe.com
044 7246 007

Puheluiden hinnat pvm/mpm
Gubbe Sydänystävä Oy
2949014-6